TARINAMME

Kertasimme koronapandemian aiheuttamia tuhoja jouluaattona vuonna 2020: Sairastuneiden kärsimykset. Hoitohenkilökunnan hätä. Terveytensä puolesta pelkäävät riskiryhmäläiset. Konkurssin partaalla kituuttavat yrittäjät. Yksinäiset opiskelijat. Yksinäiset vanhukset. Yksinäiset lapset. Isovanhemmat, jotka eivät uskalla nähdä lapsenlapsiaan. Kaikki peruutetut tapahtumat, juhlat ja elämää juhlistavat yhteishetket. Sairastumisen jälkeiset terveysvaikutukset. Kuolemat. Lista oli pitkä, eikä sille tullut loppua millään.

Meistä tuntui oudolta, että rokotusmyönteisillä ei ollut omaa yhteisöä. Moderni lääketiede ja rokotukset ovat kuitenkin ainoa keino palauttaa elämämme normaaliksi. Asia oli niin tärkeä, että päätimme perustaa yhteisön itse. Näin syntyi Rokotetut. Halusimme jo nimessä korostaa sitä, että olemme yhteisellä asialla. Ymmärsimme myös, että kansanliikkeen synnyttämiseksi meillä pitää olla vahvat symbolit: siksi valitsimme väriksemme rokotteenpunaisen ja rokotteensinisen sekä päädyimme yhteishenkeä korostavan sloganiin: Yhdessä koronaa vastaan.

Lopuksi hahmottelimme suuntaviivat, keitä olemme:

Rokotetut on yhteisö, joka uskoo moderniin lääketieteeseen. 
Rokotetut on heimo, jossa autetaan itseä auttamalla toisia.
Rokotetut on liike, joka yhdessä taistelee pelonlietsontaa sekä kyynikkoja vastaan.

Nyt kotisivumme rokotetut.fi on auki. Meidät löytää myös YouTubesta, LinkedInistä, Facebookista ja Instagramista. Yhdessä teemme ihmeitä – jopa voitamme elinikämme isoimman kriisin. Meidän näkemyksemme mukaan ihminen on luonnostaan osa suurempaa kokonaisuutta. Uskomme, että ihmiset on tehty toistensa läheisyyteen; meitä ei ole luotu karanteeneihin. Jokin suurempi meissä kaipaa yhdessäoloa. Kutsumme sinut nyt lämpimästi mukaan yhteisöömme – tervetuloa taistelemaan toivon puolesta!


Ystävällisin terveisin,
Matias ja Miika – kasvot rokotettujen takana

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 31.3.2020 alkaen.

KISE PUB verkkokauppa

Rokotetut.fi (3098853-1)
Kauppiaantie 5
90460 Oulu

asiakaspalvelu@rokotetut.fi
rokotetut.fi
3098853-1

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.

Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
Puhelin: 020 718 1830
www.paytrail.com

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Rokotetut.fi (3098853-1)
Kauppiaantie 5
90460 Oulu

asiakaspalvelu@rokotetut.fi
rokotetut.fi
3098853-1

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

Toimitusaika

Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.